Hannu Salakka, “The Snowfall Slowly Sifts the Air Pollution”

P2250022

Lumisade seuloo hitaasti ilman epäpuhtaudet.
Seinät ovat kylmät,
tekee mieli nostaa jalat tuolille.
Vatsassasi
ihon alla on arpia
niinkuin jonkin tuntemattoman eläimen kynsiminä.
Lapsi juoksi jo lattiala
ja puhuu itselleen omalla kielellään,
se on jo lähdössä,
me jäämässä tähän.

**********

The snowfall slowly sifts the air pollution.
The walls are cold,
Making you feel like propping your feet on the armchair.
Under the skin
In your stomach are scars
Like an unknown animal’s claws.
The child dashes round the floor,
Speaking to itself in its own tongue.
It’s on its way,
We’re staying here.

Hannu Salakka, Ennen kapaisin tähän (Otava, 1983)

Translation and photograph by Living in FIN

Hannu Salakka, “A Sleepy Girl on the Morning Bus”

Aamulla bussissa uninen tyttö
toiselle tytölle:
Miun pitää mennä kurseille Valkeekoskelle,
vaikka mie en tiiä missä se semmonen Valkeekoski
on,
kaipa se jostakin löytyy.

Asemalla kaljuksi ajettu mies
käveli pientä ympyrää ja puhui itsekseen.

Ihmiset saavat joskus merkillisiä ajatuksia.

Jo uutiskuvien kasvoista näkee,
että tässä maailmassa vain vanhat miehet
ovat kotonaan.
Jättävätkö he meille perintöä,
enemmän aikaa kuin heillä itsellään on jäljellä?

Käärmeiden pyydystämisestä ei ole hyötyä,
vastamyrkkyä ei löydetä.
Jos ydinsota todella käydään,
se päättyy siihen
että eloonjääneet syövät toisiaan.
Mita muutakaan syötävää heillä olisi?

Kun kävelin tiellä,
korviini tuuli,
jäiset puut napsahtelivat,
lumi narisi ja parkui.
Tiesin ettei ketään olisi kotona.

A sleepy girl on the morning bus
said to another girl,
“I gotta take classes in Valkeekoski,
even though I dunno where this Valkeekoski place
is.
Maybe it will turn up somewhere.”

At the station, a man whose head was shaved bald
walked in tiny circles and talked to himself.

People sometimes get peculiar ideas.

You can see from the faces in the news
that only old men are at home
in this world.
Will they leave us a legacy,
more time than they have left themselves?

There is nothing to be gained from snaring snakes
if no antidote can be found.
If nuclear war really takes place,
it will end with
the survivors eating each other.
What else would they eat?

As I walked down the road,
the wind blew in my ears,
the icy trees snapped,
the snow whined and blubbered.
I knew that no one would be at home.

Hannu Salakka, Ennen kapaisin tähän (Otava, 1983)

Translation and photo by Living in FIN

Hannu Salakka, “There Are Many Suns”

pb050073

Aurinkoja on monta.
Me olemme liian kaukana toiveinemme
joiden emme uskalla antaa toteutua.
Valo joka lähti meitä tavoittamaan
on jo ohi
kun se saavuttaa meidät,
yhteen ääneen väitämme
että edes nuorina
emme pelänneet pimeää.

There are many suns.
We are too distant with our hopes,
which we don’t dare let come true.
The light that set out to meet us
has already passed
when it reaches us.
We claim in unison
that even when we were young
we were not afraid of the dark.

—Hannu Salakka, Vuoden viimeisenä ja ensimmäisenä yönä (Otava, 1996)

Translation and photo by Living in FIN

Hannu Salakka, “The Wind Carries the Sand”

pa110060
Tuuli vie hiekkaa
ja pakottaa linnut tarrautumaan puihin.
Olen väsynyt kevään kalvamaan taivaaseen.
En muista hänen kasvojaan,
minulla oli silmää nähdä ainoastaan hänen
kauneutensa.

The wind carries the sand
and forces the birds to cling to the trees.
I am tired of spring’s galling sky.
I do not remember his face.
I had an eye for seeing only his
beauty.

—Hannu Salakka, Ennen kapaisin tähän (Otava, 1983)

Translation and photo by Living in FIN

Hannu Salakka, “The Taxi Driver Can Be Gunned Down”

pa080037Taksinkuljettaja voidaan ampua
illallispöytään kenenkään hätkähtämättä,
mutta jos hänet ammutaan autoonsa,
ruumis muuttaa heti luonnettaan,
lehdet paljastavat itseään,
ajattelen monia eri ajatuksia,
kala,
kun sille kiskaistaan koukku leukaan,
pysyy mykkänä,
enkä minäkään suostu itkemään kenenkään nähden,
silmäni vain vettyvät
jostain joutavasta.

The taxi driver can be gunned down
at the dinner table without startling anyone,
but if he is shot in his car,
the corpse immediately alters its nature,
the papers give themselves away.
I think many different thoughts.
The fish,
when the hook yanks its jaw,
remains mute,
nor am I willing to cry over anyone.
My eyes only well up
over something useless.

—Hannu Salakka, Ennen kapaisin tähän (Otava, 1983)

Translation and photo by Living in FIN

Hannu Salakka, “Many Things That Should Be Said”

Moni asia, joka olisi saatava sanotuksi,
jää salasaisuudeksi.
En tiedä, mitä tapahtui,
äkkiä vain tuli valoisaa. Oliko se pilvi?
Kauniit onnelliset kasvot,
itkuiset kun elämä säröilee,
maailman osat eivät ole kohdallaan
eivätkä ne enää kohdalleen mene.

Many things that should be said
remain a secret.
I don’t know what happened.
It just suddenly became bright. Was it a cloud?
Beautiful happy faces,
Tearful when life cracks.
The parts of the world are not in place,
Nor will they ever come together again.

—Hannu Salakka, Ennen kapaisin tähän (Otava, 1983)

Translation and photo by Living in FIN