Eeva Kilpi, “Animalia”

Animalia

Jokainen eläin on subjekti.
Se on: oman elämänsä keskipiste,
itsensä puolustaja,
varuillaan joka suuntaan
niin kuin sinä ja minä.
Omanarvontuntoinen:
ei sallisi itseään loukattavan.

Kohteita on vain rakkaudella
ja julmuudella ja toiveilla,
muuten on kaikki vain omaa kokemusta
Kaikki on minä.

Minä riipun sinun olkapäilläsi tapettuna.
Minä pelkään kun lähestyt pihdit kädessä.
Minä istun ja odotan sinun häkissäsi.
Minä palelen. Minulla on ahdasta.
Minuun koskee.

Olet unohtanut jotain oleellista.
Olet unohtanut että
minä olen minä
Ei tämä ole stressiä.
Minä kärsin.

Every animal is a subject.
That is, the focal point of its own life,
Defender of itself,
Vigilant in all directions
Like you and me.
Self-respecting:
It would not let itself be injured.

Only love and cruelty
And desire have objects.
Otherwise, everything is only one’s own experience.
One’s experience is everything.
Everything is me.

I dangle from your shoulders, murdered.
I am afraid when you approach, pliers in hand.
I sit waiting in your cage.
I am freezing. I am cramped.
I hurt.

You have forgotten something essential
You have forgotten
I am me.
This is not stress.
I am suffering.

* * * * *

Eläinkokeet ovat välttämättomiä, te sanotte,
mutta minä sanon teille:
Tulokset osoittavat ainoastaan miten koe-eläin reagoi
rikkaruohomyrkkyjen, kosmetiikan, lääkeiden
yliannostukseen
ollessaan suljettuna häkkiin,
vailla liikuntaa, vapautta
ja muutenkin luonnottomissa olosuhteissa.
Mitä se todistaa?
Mitä hyötyä tuloksesta on?
Vastaan teille: Vain se että voitte sanoa ”tutkimus”.
Tutkimus sitä ja tutkimus tätä.
Tutkimus on osoittanut.
Ja ”me tutkijat”.

Aiemmin he väittivät etteivät eläimet kärsi,
nykyisin he sanovat että eläimet stressaantuvat.
Ei kieltä niin saa käyttää,
tosiasioden kieltämiseen.

Eläimet pelkäävät ja hätääntyvät,
joutuvat kauhun valtaan,
eläimet tuntevat tuskaa.
Niihin koskee. Ne voivat pahoin.
Kaiken aikaa ne odottavat että kipu lakkaisi,
että tulisi joku joka vapauttaa,
päästäisi irti ja ulos,
laskisi raittiiseen ilmaan,
omaan koloon, pellolle, pihaan, metsään.

Vaan ei tule. Tulee muita.
Koko ajan ja kaiken voimansa
ne käyttävät ulospääsytien etsimiseen.
Pois, pois, pois, sanoo hiiren jokainen ele.
Koirat masentuvat. Ne häpeävät ihmisen puolesta
Tai niistä tulee vihaisia, ne ravoivavat,
ja niiden luonnetta syytetään.
Kissat. Epätoivoa täynnä.
Kanit
Joiden silmät uhrataan naiskauneuden tähden.
Ajatteletko sitä nainen?

Havahdu ihminen.
Kieltäydy tehtävästäsi kiduttaja.
On tullut se aika.

Animal research is indispensable, you say,
But I say to you that
The results show only how the test animal reacts
To overdoses
Of herbicides, cosmetics, and drugs
While locked in a cage,
Bereft of exercise and freedom,
And living in otherwise unnatural conditions.
What does it prove?
How does the outcome benefit you?
I will tell you. Only so you can say the word “research.”
Research this and and research that.
Research has shown.
And “we researchers.”

In the past, they claimed the animals did not suffer.
Now they say the animals experience stress.
Language cannot be used like that
To deny the facts.

Animals feel fear and they panic.
They are gripped by terror.
Animals feel anguish.
They hurt. They feel sick.
All the while they are waiting for the pain to stop,
For someone to come and free them,
To be unleashed and let out,
To escape into the fresh air,
Into their own burrow, field, yard, woods.

But the someone doesn’t come. Others come.
All their time and all their power
They spend looking for a way out.
Out, out, out, says the mouse’s every gesture.
The dogs get depressed. They feel ashamed for man
Or they get angry, they rant and rave,
And their nature is blamed.
The cats: full of despair.
The rabbits,
Whose eyes are sacrificed for the sake of female beauty.
Do you think about this, woman?

Wake up, man.
Refuse your job as torturer.
The time has come.

* * * * *

Ei saa arvostella eläinkokeitten tekijöitä.
Heillä on tunteet.
He kaipaavat vapautta ja raitista ilmaa,
hellyyttä ja hyväksyntää,
oikeutta olla oma itsensä,
toimia niin kuin heille on luontaista.
Heitä pitää paijata ja hyvitellä:
Ei se mitään.
Anteeksi.
Me olimme julmia teitä kohtaan.
Nyt lopetamme sen.
Meillä ei ole oikeutta kohdella teitä näin.
Menkää. Eläkää.
Ei tarvitse vavista enää.

We cannot appreciate the elements of animal testing.
They have feelings.
They long for freedom and fresh air,
Affection and approval,
The right to be themselves,
To act as is natural to them.
They should be petted and soothed.
It’s okay.
Sorry.
We were cruel to you.
Now we shall stop.
We have no right to treat you that way.
Go and live.
There is no need to tremble anymore.

* * * * *

Jonakin päivänä kaikki muuttuu sinun silmissäsi.
Myös keittokirja.
Et katsele sitä enää samalla tavalla kuin ennen.
Näet siellä vain tuhottua elämää:
miten sokeita me olemme olleet.

Suo anteeksi, mutta on ihmisiä
jotka kuulevat kyljyksen ammuvan lautasellaan
ja makkaran sisältä hiljaista valitusta.
Heltyneitä ihmisiä.
Ja kun he näkevät mainoksia ja
yltäkylläisiä pöytiä
heidän korvissaan soi laulu:
“Lihani on makea, vereni on sakea…”
ja kuin jatkona siihen sanat:
“Joka kerta kun te sitä syötte
tehkää se edes minun muistokseni.”

One day you will see everything differently,
Even cookbooks.
You won’t look at them the same way as before.
You will see only devastated life in them,
How blind we have been.

Excuse me, but there are people
Who hear the cutlet mooing on their plate
And the sausage’s quiet inner complaint.
Soft people.
And when they see ads
And tables piled with food
The song rings in their ears:
“My flesh is sweet, my blood is thick…”
And as a follow-up to it, the words,
“Each time you eat it,
Do this in remembrance of me.”

* * * * *

Aito. Se tarkoittaa meitä eläimiä.
Liskoja ja käärmeitä,
poroja, sikoja ja antilooppeja.
Me olemme aitoja.
Laukku ei ole aito
ellei se ole tehty meistä.
Tai vyö. Tai kengät.
Etsivät aitouttaan meistä, eläimistä,
kun ovat omansa hukanneet.
Etsivät luontoa luontaistuotekaupoista,
Veljeään pihvistä.
Tiedätkö, että meiltä viedään paitsi henki
myös elämä
jotta sinun olisi turhan hyvä olla?
Olet väärällä tiellä.
Se ei vie pois. Se ei tuo kotiin.
Me käsineet vilkutamme: Hyvää matkaa.

Authentic. It means us animals.
Lizards and snakes,
Reindeer, pigs, and antelopes.
We are authentic.
A bag is not authentic
If it is not made from us.
Or belts and shoes.
They look for their own authenticity in us animals
As they have lost their own.
They look for nature in health food stores,
In a patty made from their brother.
Do you know that besides our souls
Our lives are stolen, too,
So you can have it so good?
You are on the wrong track.
It doesn’t take you away. It doesn’t bring you home.
We gloves wave bon voyage.

* * * * *

Kuoleman lisäksi ei ole muuta ulospääsyä kuin runous,
ei ydinsaasteesta, ei ihmisen syyllisyydestä,
ei häpeästä jota eläinten kohtelu merkitsee.
Kauheaan ovat jumalat kytkeneet meidät
rikostovereikseen,
nämä joita me palvomme:
kaupallisuus, kilpailu, kulutus, aseet,
lääketiede, tekniikka, eläintehtailu.
Jumalia on monta
ja kaikki alhaisia.
Lehmien, kanojen, sikojen
ja apinoitten kanssa
minä huudan vapahtajaa.
Missä viivyt?
Etkö sinä jo kerran syntynyt
eläinten keskelle navettaan,
eikö sinua jo ilmoitettu lampaille ja paimenille?
Vapahtaja, eläimet odottavat sinua yhä.
Ja minä.
Minä häpeän kuulua säälittomien lajiin.
Anna minulle minun inhimillisyyteni,
anna minulle tänä päivänä
minun moraalini ja etiikkani,
että voin katsoa eläimiä silmiin
ja ihmiseen halveksimatta.
Avaa häkkien ovet, katko kalterit,
Käännä kasvosi eläinten puoleen,
Tottele runoilijoita.

Besides death, there is no other way out than poetry
Neither from nuclear pollution nor human guilt,
Nor the shame the treatment of animals signifies.
The gods have got us mixed up
With their accomplices in crime,
The ones we worship:
Commercialism, competition, consumption, guns,
Medicine, technology, and animal milling.
The gods are many,
And all of them are ignoble.
With the cows, chickens, pigs,
And monkeys
I cry out for a savior.
Where are you lingering?
Weren’t you already born once
Among animals in a cowshed?
Weren’t you already heralded to sheep and shepherds?
Savior, the animals are still waiting for you.
And I wait, too.
I’m ashamed of belonging to a pitiless species.
Give me my humanity
Give me this day
My morals and ethics
So I can look animals in the eye
And at man without scorn.
Open the doors to the cages, break the bars.
Shine your face upon the animals,
Obey the poets.

* * * * *

Legenda
Illan hämyssä
Vapahtaja kulkee karjasuojissa,
navetassa, sikalassa, tallissa, kanalassa,
tahtoo vilkaista synnyinpaikkojaan,
tervehtiä eläimiä
joitten seimessa hän kerran kapaloituna
sai nukkua ensimmäistä unta.
Kaikki on muuttunut.
Eläimet katsovat häneen rautojen välistä,
vankeuden nöyryyttäminä,
silmissä tuska ja toivottomuus.
Tuntevet Hänet, korottavat äänensä:
Synny uudestan, Vapahtaja,
synny meille.
Imhiset veivät sinut.
Pitivätkö he sinua hyvin?

The Legend
The Savior passes
The evening twilight in barns:
In byres, piggeries, stables, chicken coops.
He wants to have a look at his birthplaces,
Greet the animals
In whose manger, wrapped in swaddling clothes,
He once slept his first sleep.
Everything has changed.
The animals look at him between iron bars,
Humiliated by captivity,
Pain and hopelessness in their eyes.
They know Him and raise their voices:
“Be born again, Savior,
Be born to us.
Men took you away.
Have they treated you well?”

* * * * *

Minun luokseni tulevat enää vain suuret murheet,
kuin paenneet eläimet, verissä silmin,
pyytävät päästä sisään, sydämelleni,
itkettäviksi
että edes kyynel vuotaisi niiden puolesta,
jos vaikka kyynelillä
olisi vapauttava voima,
niin kuin kerrotaan.
Hyvä on, minä itken teidän puolestanne,
murheen eläimet,
ja ihmisen vuoksi
joka ei ole sen arvoinen
että hänen puolestaan eläin kuolee
tai että hänen puolestaan edes rukoillaan.
Tämä on psykologinen testi:
kuinka kauan ihminen kestää
kavahtamatta itseään
ja mitä hän tekee
kuin hänen silmänsä avautuvat?
Siinä on teidän toivonne eläimet.
Se liikkuu jo
ja jonakin päivänä se syntyy:
vapaus, kunnioitus.

Only the great sorrows will yet come my way,
Like animals on the run, eyes bloodied,
Asking to come inside, into my heart,
So pitiable
Even a tear would trickle for their sake.
Would that tears
Were a liberating force,
As they say.
Alright, I will weep for you,
Sorrowful animals,
And for the sake of man,
Who is not worth
An animal dying for him
Or even praying for.
This is a psychological test.
How long can man last
Without cringing at himself?
What will he do
When his eyes are opened?
This is your hope, animals.
It is stirring already
And one day it will come to pass.
Freedom, honor.

— Eeva Kilpi, Animalia (WSOY, 1987)

Translations and photograph by Living in FIN

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s